Messu Nurmijärven kirkossa Pyhän Kolminaisuuden päivänä 18.5.2008 klo 10. Päivä on myös Kaatuneitten muistopäivä.
Teksti Joh 15:1-10 Viiniköynnöksen oksat

Pysykää minun rakkaudessani

1. "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. 2. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. 3. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. 4. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.

5. "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. 6. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. 7. "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. 8. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. 9. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. 10. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. 11. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

Jeesus aloitti pitkän yksinpuhelunsa (Jh 15:1 - 16:16), josta tämän pyhän evankeliumi (Jh 15:1-10) on vain pieni osa. Jeesuksen kerrotaan sanovan: "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri" (Jh 15:1). Jumala on salattu. Tämän johdosta meidän on syytä pohtia, millainen viinitarhuri meidän Jumalamme oikeastaan on. Epäuskoiset ovat pitkään kertoneet tarinaa näkymättömästä puutarhurista: "Olipa kerran kaksi tutkimusmatkailijaa, jotka tulivat viidakossa metsäaukiolle. Aukiolla kasvoi monia kukkia ja rikkaruohoja. Toinen matkailijoista sanoi, 'Jonkun puutar­hurin täytyy hoitaa tätä maapalaa'. Toinen matkailijoista oli eri mieltä, 'Ei ole olemassa puutarhuria'. … Lopulta Epäilijä luopui toivostaan, 'Mitäpä sinun alkuperäisestä väitteestäsi jää jäljelle? Kuinka se, jota kutsut näkymät­tömäksi, käsin koskettamattomaksi, ikuisesti saavuttamatto­maksi puutarhuriksi eroaa kuvitteellisesta puutarhurista tai jopa olemattomasta puutarhurista?' (John Wisdom'in kertomus kirjasta New Essays in Philosophical Theology, A.Flew & A.MacIntyre, Macmillan, 1955, s.96, VI Theology and Falsificat­ion (i) A, Antony Flew). Samankaltaisiin kysymyksiin kilpistyy alinomaisesti Epäilijän usko. Jos Jumalan olemassaolosta yrittää etsiä noiden tutkimusmat­kaili­joiden tavoin kokeellisesti todistusta, niin me ihmiset, sekä Uskovaiset että Epäilijät, saamme kulkea kehdosta hautaan, koskaan näkemättä tai kokematta Jumalaa. Huomionarvoista on, että Anthony Flew, tätä kertomusta käyttänyt kiihkoateisti, on voittanut entiset epäilynsä ja tunnustaa nykyisin uskonsa Jumalaan. Salattu Jumala jää käsittämättö­mäksi, näkymättömäksi ja käsin koskemattomaksi.

Jeesus puhuu meille Jumalan olemassaolosta kuvakielen avulla, joka ei koskaan paljasta tyhjentävästi Jumalaa ja Jumalan salattua olemus­ta. Jeesuksen olemus ja puheet antavat meille vain tien viittoina niitä elämän kulkureittejä, joiden avulla voimme etsiä ja löytää todellisen ja elävän Jumalan. Sen tähden jopa Jeesuksen lähimmät opetuslapset usein erehtyivät tai ymmärsivät väärin hänen kuvapuheensa. Samoin me olemme monasti vaarassa erehtyä ja ymmärtää väärin näitä vuosisatojen takaisia kertomuk­sia. Kuitenkin noissa kuvapuheissa kerrotaan meille riittävästi Jumalasta, jotta me voimme turvallisin mielin ja luottavaisesti elää Jumalan kansana tässä ajassa. Saamme heikonkin uskon säilyt­täneinä kulkea kohden iankaikkisuutta, jossa ihmisen arvoituksista viimeisimmät kuolema ja Salattu Jumala saavat ratkaisunsa.

"Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokai­sen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän" (Jh 15:1-2). Jeesus lähtee kuvapuheessaan siitä, että hän on tosi viinipuu. Tuo viinipuu kertoo meille Jumalasta. Jumala on viinitarhastaan vaivaa näkevä viljelijä. Profeetta Jesaja lausui hänestä näin: "Ystävästäni minä tahdon laulaa, laulun rakkaasta ystävästäni ja hänen viinitarhastaan" (Jes 5:1). Jumala oli huolehtinut kuluneen historian aikana viinitarhastaan, Israelista. "Hän odotti makeiden rypäleiden satoa, mutta tarha kasvoi villimarjoja. ... Mitä jäi tekemättä? Minä odotin siltä rypäleitä, miksi se kasvoi villimarjoja" (Jes 5:2c,4bc). Israel kapinoi kansana monin tavoin Jumalan tahtoa vastaan. Näistä tapahtumista meille Vanha testamentti elävästi todistaa. Toivotunlaista hedelmää ei tullut, vaikka tarhuri teki kaikkensa tarhan hoitamiseksi. Kun Israel, Jumalan viinitar­ha ei tuottanut toivottua tulosta, niin profeetta ilmoitti kansalle sanoen: "Nyt kerron teille, mitä teen viinitarhalleni. Minä revin aidan sen ympäriltä ... minä hajotan sen muurin" (Jes 5:5). Nämä sanat merkitsivät sitä, että pakanatkin pääsivät Israelin kansan sekaan, viinitarhaan, koska aita sen ympäriltä revittiin ja muuri hajotettiin. Pakanoillakin oli näin mahdolli­suus päästä tuntemaan Jumala, tuo ystävä, josta Jesaja halusi laulaa.

Jeesus radikalisoi viinipuun merkityksen vielä tästäkin. Aikansa juutalaisille Israel oli edelleen Jumalan hoivaama viini­tarha ja viinipuu. Nyt Jeesus toteaa painokkaasti aikansa juutalaisia uhmaten: "Minä olen tosi viinipuu" (Jh 5:1a). Jeesus on ainoa aito ja todellinen viinipuu. Ihmisten kuvitelmat luvatun kansan jäsenyy­destä viini­puuna tai viinitarhana olivat vain Jumalasta vieraantuneen kansan harhautunutta ja valheellista hyväuskoisuut­ta. Viinitarhuri olikin tässä uudessa elämäntilan­teessa päättänyt toisin. Jumala leikkaa pois viinipuusta kaikki ne oksat, jotka eivät tuota hedelmää. Jäljelle jää Jeesukselle uskollinen oppilas­joukko, johon meidänkin on lupa kuulua. Jumala puhdistaa meidät hedelmiä tuottavina oksina liioista versoista, jotta tuottaisimme entistä enemmän hedelmää. Voimme ajatella, että liikoja versoja meissä on aina silloin, kun luulemme kykenevämme selittä­mään tyhjentäväs­ti Salatun Jumalan olemuksen ja Jumalan pelastustarkoituksen. Meidät täytyy ajoittain Jumalan toimesta "puhdistaa liioista versoista", ettemme ylpistyisi. Näin tuotamme entistä enemmän hedelmää.

Jeesus lohdut­taa kuulijoitaan sanoen: "Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä" (Jh 15:3-4a). Usko Jumalaan on elämää Kristuksen yhteydessä. Tämä tapahtuu seurakun­nassa, jota kutsutaan Kristuksen ruumiiksi. Elävä kristil­linen usko pulppuaa Kristuksen kautta Jumalasta, kaiken uskon lähteestä. Seurakunnan jäsenenä eläminen, uskovaisena eläminen kysyy meiltä kilvoittelua. Emme voi olla välinpitämättömiä elämämme ja ympäris­tömme suhteen. Toki seurakunnassa on myös monia kuivettuneita oksia. Heidän osaltaan saamme luottaa Jumalan armollisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Jumala hoitaa omaa viini­puutaan loppuun asti ja päättää onko viinipuuta tarpeen karsia. Juuri kreikankielinen sanaleikki ”leikata pois” (kreik. hairei) – ”puhdis­taa” (kreik. kathai­rei) voitaisiin suomentaa kirjaimellisemmin: toiset oksat puhdis­tetaan, toiset oksat puhdistetaan pois. Tämä merkitsee samalla sitä, että kirkosta ei ketään eroteta, mutta siitä saa erota (kts. tästä A.T.Nikolainen, Tämän Päivän Evankeliumi 1982 Jyväs­kylä s.165). Jumala hoitaa sekä puhdistamisen että karsimisen. Siihen ei ihmistä tarvita. Kaiken lisäksi Salattu Jumala toimii varsin usein toisin kuin me ihmiset toimisimme. Apostoli Paavalin usko on tässä suhteessa lohdullinen, lohdullisempi kuin useimpien ihmisten. Hän toteaa, että ”Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.” (1 Kor. 3:13-15). Jeesuksessa pysyminen merkitsee osallisuutta viinipuuhun, Kristuksen seurakun­taan ja osallisuutta Jumalan huolenpitoon.

Jeesus varoitti kuuli­joitaan lausumalla: "Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viska­taan tuleen, ja ne palavat poroksi" (Jh 15:5b-6). Ilman Jumalaa, ilman Jeesusta olemme avuttomia. Ilman yhteyttä elävään Kristuksen seurakuntaan olisimme avuttomia. Ilman Jeesusta ja hänen seurakuntaansa emme tuntisi Salattua Jumalaa edes siinä määrin, mitä meillä on nykyi­sellään mahdollista häntä tuntea. Jumala hoitaa omalla tavallaan sekä hedelmää tuottavat oksat, jotka pysyvät Jeesuksessa että irronneet oksat, jotka odottavat kuivumista, pois heittämistä ja poroksi palamista.

"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani" (Jh 15:7-8). Jeesuksessa pysyminen ja hänen sanoihinsa pitäytyminen tähtäävät Jumalan ”kirkastamiseen” (kreik. doxazoo) ja ”kunnian” (kreik. doxa; heprr. kaavood) ilmenemiseen elämän keskellä. Jumalan kirkkaus ja kunnia eivät ilmene niinkään puhtaassa tai oikeassa opissa, vaan pikemminkin Jeesuksen opetuslapsijoukon elämässä ja toiminnassa. Ei Jeesus eivätkä opetuslapset olleet opillisia aivouskovaisia. He pikemminkin toimivat käytännössä.

Jeesus oli aiemmin Johanneksen evankeliumissa lausunut: "Totises­ti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä" (Jh 6:53-56). Nykyajan ihmisistä monet kaipaavat mystistä kokemusta. Tuota kokemusta etsitään milloin miltäkin taholta, vaikka se on käsillä ja ulottuvillamme aina tavallisissa jumalanpalveluksissa, joissa ehtoollista vietetään. Ehtoollinen on eräs kristillisen uskon suuri mysteeri, salaisuus. Saammehan ehtoollispöydässä kokea elävän Kristuksen ja Salatun Jumalan läsnäolon keskellämme. "Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoolli­sessa todella läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat" (Augsburgin tunnustus X:1). Ehtoollisen sakramentin yhteydessä saamme kokea elävän Kristuksen "leivässä", "leipään sisältyvänä" ja "leivän myötä". Emme opeta kirkossamme pelkästään siten, että "Leipä on osallisuus Kristuksen ruumiiseen, sen avulla päästään Kristuksen ruumiin eli seurakunnan yhteyteen, se on väline, jolla meidät uskovat yhdistetään Kristuk­seen. Samalla tavoinhan myös evankeliu­min sana uskolla omistettuna on väline, joka yhdistää meidät hengellisesti Kristukseen ja liittää Kristuk­sen ruumiiseen eli kirkkoon" (Yksimielisyyden ohje VII:59). Näinhän Lutherin spiritualistiset ja hurmahenkiset vastustajat aikanaan yksipuolisesti opettivat. Johanneksen evan­keliumin mukaan Jeesus lupasi, että "sillä, joka syö ('rouskutte­lee') minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä". Juuri Johanneksen evankeliumin 6. luvussa "Kristus puhuu erityisesti hengellisestä syömisestä, kun me hengessä ja uskossa otamme hänet vastaan sekä evankeliumia saarnattaessa ja tutkitta­essa että ehtoollista nautittaessa. Sellainen syöminen on kyllä hyödyl­listä, terveellistä ja jopa kaikkien aikojen kaikille kristityille autuuteen välttämätöntä. ... Eri asia on sakramentis­sa suulla tapahtuva Kristuksen ruumiin syöminen. Pyhässä ehtoolli­sessa kaikki (sekä hurskaat että jumalattomat) saavat Kristuksen todel­lisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti siitä, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä" (Yksimielisyyden ohje VII:61, 63). Ehtoollisessa kohtaamme samalla ikuisen elämän salaisuu­den, Kristuksen. "Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani" (Jh 15:9). Jumalan meille lahjana antama rakkaus yhdistää meidät Kristukseen ja toinen toiseemme. Samalla opimme kantamaan vastuuta omasta ja kanssaihmis­temme elämästä ja elämänolosuhteista.

Jeesuksen kerrottiin lausuneen: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää". Viinipuu ei ole mikä tahansa puu, jossa on selvästi erikseen runko ja oksat. Pikemminkin se on köynnös, joka on pelkkiä oksia. Ehtoollispöydässä me ihmiset olemme ikään kuin tuon köynnöksen oksia. Seurakunta on viiniköynnöksen kaltai­nen Jeesuksen opetuslas­ten yhteisö, joka saa ehtoollisessa kokea todellisella, mutta samalla mystisellä tavalla keskinäistä yhteyt­tä ja yhteyttä Kristukseen. Jeesuskaan ei ole mikään tietty osa viinipuusta, ei sen juuri tai runko tai erillinen oksa, vaan koko köynnös, Jeesuksen seuraajista koostuva viinipuu. Keskinäistä yhteyttä kokevana seurakuntana tuotamme myös paljon hedelmää.

Pyhämme aiheeseen liittyen salattu Jumala tulee aina ehtoollis­yh­teydessä ja Jeesuksen sanomaan paneuduttaessa elävän ja palvovan seurakunnan keskellä ilmeiseksi. Salatun Jumalan edessä pieni ihminen saa nöyrästi hiljentyä, mutta lopulta hän päätyy psalmi­nkirjoittajan tavoin ylistykseen. "Joka päivä minä sinua kiitän, minä ylistän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken, tutkimaton hänen suuruutensa! ... Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!" (Ps 145:2-3,10). Amen.