Ajatuksiani

1) Mitä harrastat?

Pääharrastukseni on Uuden ja Vanhan testamentin selitysopin parissa työskentely ja jatko-opiskelu. Olen siis parantumaton opiskelija. Vaadittavista tohtorin tutkinnon jatko-opinnoista olen suorittanut jo hieman yli puolet.

Toisena harrastuksenani on Shotokan -tyylisuunnan karate, joka on teknisesti vaativin karaten tyylisuunnista. Palasin harrastuksen pariin 28 vuoden tauon jälkeen oman poikani innoittamana. Olen oikeutettu kantamaan ruskeata vyötä. Karatea olen harrastanut yhteensä 13 vuotta. Seuraava vyöarvo on musta. Motokseni sopii mainiosti terve sielu terveessä ruumiissa.

Kolmas harrastukseni on moottoripyöräily.

Neljäs mieleinen harrastukseni on ruoan valmistus.

2) Mikä saa sinut raivostumaan?

Raivostuminen on liian voimakas sana. Vaimoni ja lapseni ovat vuosien varrella yrittäneet parhaan kykynsä mukaan saada minut raivostumaan, mutta he pyysivät sanomaan, että ovat tähän mennessä aina epäonnistuneet. Suutahtaminen tai mielipaha syntyy, jos ei pidetä kiinni yhteisesti tehdyistä sopimuksista tai aikatauluista. Kyllä sekin harmittaa, jos ajattelematon autoilija ohittaa vesisateella moottoripyörän ja palaa eteen liian pian ja näin aiheuttaa tarpeettoman vaaratilanteen. Epäoikeudenmukainen tai toista ihmistä ja luontoa halventava toiminta harmittaa aina minua.

3) Mikä on lempipaikkasi?

Oman kodin lisäksi lempipaikkani on Hauhon Eteläisten kylässä Akkijärven rannalla oleva kesänviettopaikka, jossa elämäni lepää luonnon keskellä kalastellen ja luovasti laiskotellen.

4) Mikä on elämässäsi todella tärkeää?

Perhe, johon kuuluvat vaimo ja kolme aikuista lasta sekä nykyisin kaksi keskikokoista villakoiraa ja kolme kissaa. He ovat minulle uskoni lisäksi tärkeimmät voiman antajat. Työni pappina on ollut tähän taustaan sijoitettuna aina antoisa ja suurenmoinen kutsumus. Itseni kehittäminen on myös minulle jatkuva, elinikäinen haaste.

5) Millaista kirjallisuutta luet?

Luen mielelläni loma-aikoina faktio - kirjallisuutta (Robin Cookin määritelmä faktan ja fiktion sekoitukselle). Suosikkeja ovat olleet Robin Cookin, Patricia Cornwellin, Dan Brownin, John Grishamin, ja Henning Mankellin dekkarit. Historialliset romaanit, kuten Christian Jacqin, Wilbur Smithin tai Mika Waltarin kirjat, ovat aina olleet minulle mieluisia.

Luen myös mielelläni luonnontieteiden, antropologian ja filosofian ajankohtaista kirjallisuutta. Pääpaino lukemisen osalta on kuitenkin Raamatussa ja siihen liittyvässä kirjallisuudessa, joka valottaa raamatuntutkimuksen parissa työskentelevien tuotoksia. Erityisiä kiinnostukseni kohteita ovat myös juutalaisuuteen, uskontojen keskinäiseen vuoropuheluun ja varhaisen kirkon historiaan liittyvä kirjallisuus. Suurten tutkijoiden elämänkerrat ovat myös antoisia. Viimeksi olen saanut perehtyä paremmin muinaiseen gnostilaisuuden ilmiöön.

6) Minkä kirkkomme herätysliikkeen tunnet omaksesi?

Minulla ei oikein ole herätysliiketaustaa, vaikka juureni ovat olleet alkuaan Vapaakirkossa ja sittemmin Kansan Raamattuseurassa. Koen matalakirkollisuuden sen körttiläisessä muodossa lähinnä omakseni, vaikka en voi kehua körtteihin kuuluvani, koska juureni ovat yleiskirkolliset.

7) Millainen olet luonteeltasi?

Olen luonteeltani tasainen, hyväntahtoinen, suvaitsevainen, rauhallinen, hyväntuulinen, innokas, jämpti, sinnikäs, oikeudenmukaisuuteen, rehellisyyteen ja totuudellisuuteen pyrkivä sekä omaan kutsumukseeni pappina sitoutunut, ahkera ja tunnollinen niin ihmisenä kuin kirkon työntekijänäkin. Suvaitsemattomuus on asia, jota en haluaisi suvaita.

8) Mikä kirkon julistuksessa on keskeisintä?

Rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön mukainen Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen on mielestäni keskeisintä kirkon julistuksessa. Tämän tien Jeesus omalla elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille viitoitti. Näin Jumalan aina ennättävä, kaiken kattava ja pelastava armo tavoittaa ihmisen.

9) Miten kuvailisit omaa uskoasi?

Oma uskoni on tie, jota kuljen. Se on kuin ilma, jota hengitän. Uskoni on ollut jatkuvasti kasvava ja muuttuva, vaikka koen, että uskoni perusrakenne on vakaa. Raamatunselitysopin ammattilaisena uskoni lepää sen varassa, mihin Raamattu ja sen tunteminen minua ohjaa. Olennaista uskolleni on tieto, jonka varassa uskoni lepää, siis usko siihen, että Jumala on. Se auttaa uskoani myöntymään siihen, mitä Jumala minulle Raamatun/Jeesuksen välityksellä sanoo.

Uskoni Jumalaan perustuu viime kädessä henkilökohtaiseen luottamukseeni ja ymmärrykseeni. Lempilauseitani on Abelarduksen (1079-1142) ajatus:"Mihinkään ei ole uskottava, ellei sitä ensin ole ymmärretty" (Nihil credendum, nisi prius intellectum) tai helpommin sanottuna, että sydämeni ei voi koskaan uskoa sitä, mitä järkeni kieltää tai en ole ymmärtänyt.

10) Mikä sinua naurattaa?

Tahaton tilannekomiikka on minua ehkä aina eniten naurattanut. Olen oppinut nauramaan myös itselleni. Olen kyllä huumorintajuinen, vaikka en itse koe olevani mikään suuri humoristi tai vitsinikkari.

11) Millainen olet johtajana?

Monipuolisen pappisurani perusteella sovellun kirkollisiin esimies-, koulutus- ja johtotehtäviin. Olen teologisesti asiantunteva. Minulla on näyttöä johtamistaidosta, vuorovaikutustaidoista, sosiaalisesta ja hallinnollisesta osaamisesta. Minulla on riittävä kielitaito suomen, ruotsin, englannin ja saksan kielessä selviytyäkseni eteen tulevista työtehtävistä.

Olen tunnollinen ja perusteellisesti työhön paneutuva. Olen määrätietoinen ja sitoutunut kirkkomme työntekijä. Suhteessani työtovereihin olen suora ja avoin. Olen järkevä, yhteistyökykyinen, suvaitseva, joustava ja luotettava. Taidoiltani olen monipuolinen ja luova. Olen samalla jatkuvasti halukas ja valmis kehittymään sekä oppimaan uutta. Minulla on kyky myöntää olevani väärässä tai, että en tiedä, jos en asiaa hallitse. Osaan tarpeen tullen kysyä neuvoja niiltä, jotka paremmin asiasta tietävät. Olen tasapainoinen ja harkitsevainen, mutta samalla ennakkoluuloton uusille asioille. Perhe, läheiset ja harrastukset ovat minulle työn tekemisen taustalla ensiarvoisen tärkeä voimavara.

Olen kärsivällisesti vuosikausia kouluttanut itseäni työn ohessa. Esimiehenä tahdon työyhteisössä kuunnella muita, mutta kuultuani eri tahoja olen tarpeen vaatiessa valmis tekemään päätöksiä ja kantamaan päätöksistä vastuun. Useimmat päätökset valmistellaan ja tehdään seurakunnassa suunnitelmallisesti yhteistyöllä. Esimiehisyyteen kuuluu aina myös tehtäviä, joissa viranhaltija tekee itse ratkaisuja. Olen valmis uusiin haasteisiin. Olen ominaisuuksiltani toisaalta joukkuepelaaja ja toisaalta monitaitoinen yksilösuorittaja. Nykyinen ja aiemmat esimieheni voivat antaa hyvän käsityksen kyvyistäni valmistella ja johtaa asioita.

Kuvagalleria



Muuta…

Vuonna 1978 avioiduin lääkärivaimoni Eijan kanssa.

Aikuisia lapsia meillä on kolme: Pia, Tea ja Miika.

Lisäksi perheeseemme kuuluu kaksi villakoiraa ja kolme kissaa.

Olen aina pitänyt liikunnasta ja pyrkinyt harrastamaan monipuolisesti eri lajeja: jalkapalloa, pitkän matkan juoksua, jääkiekkoa, karatea, pyöräilyä, rullaluistelua ja moottoripyöräilyä. Koirien ulkoiluttamisen lisäksi nykyisin harrastan edelleen moottoripyöräilyä ja karatea. Pidän ruoan laitosta, elokuvista, teatterista ja dekkareista.

Moottoripyöräily antaa matkailumuotona työhöni innostavia kokemuksia. Karate -harrastukseni tarjoaa minulle mahdollisuuden ylläpitää sekä kehon että mielen terveyttä. Mottonani on ”Terve sielu terveessä ruumiissa”.

Minulla on myös työhöni liittyvä erityisharrastus – Raamatun tieteellinen tutkimus. Vapaa-aikaani vietän kesäisin paljon mökillä. Raamatun tieteellinen tutkimus on ollut lähellä sydäntäni yli 30 vuotta.